Henkka      Jan      Janne      Jaska      Jukkis      Pete


Jukka Rissanen - Basso

Minun niinsanottu muusikonura alkoi hieman myöhemmin kuin kuin näillä muilla rokkareilla, johtuneeko loogisesti siitä että synnyin hieman myöhemmin =).  
80-luvun puolivälistä on ensimmäiset muistikuvat ja dokumentit jolloin 3-vuotias miehenalku hakkasi inokkaasti puupölkkyjä koivunoksilla ja hoilasi Mamban Lauantai-iltaa. Vähän aiemmin jammailin jouluna lahjaksi saadulla leikkikitaralla jotakin kaunista. Kävipä jossakin vaiheessa haitarikin polvella mutta (onneksi!?) se ei napannut. Siinä vaiheessa näytti jo täysin selvältä että vasuri minusta tulee. Se päätös on pitänyt tähän päivään asti.

Koulun alkaessa musiikki oli jo jäänyt unholaan, kiinnosti vain urheilu (ei uskoisi..), mutta seiskaluokalle päästyäni iski jostakin se kipinä ruveta soittamaan kitaraa. Naapurista noudettu vanha oikeakätinen Egmond antoi jo illalla sävelen Varrella Virtaan ja Für Elisen alkuun. Siitä alkoi hetkellinen "uraputki" käsittäen lähes kaikki yläaste-lukion soittohommat.
2001 armeija kutsui ja pääsin/jouduin Kajaaniin. Vuosi vierähti ja siilitukkaisena miehenä ajattelin olisko aika lähteä baanalle. Kuin käskystä muuan Summasen Petri kyseli kiinnostustani humpan saralle. Viikko ja päätös oli selvä. Kolme vuotta Arja "Lokki" Havakan bändissä ja tähän mennessä puoli vuotta eteläsuomalaisessa ahkeraan keikkailevassa kapakkatriossa. Väliin mahtuu toki pieni jakso Neljänsuoraa, jossa nykyäänkin käyn ajan salliessa tuuraamassa.

Mitäs minä täällä sitten teen? Asiahan on niin että jo joskus 5 vuotta sitten muuan Janne Heikkinen kysyi basistiksi Hohtoon, niinkin yllättävässä paikassa kuin punttisalilla. Ei ollut minusta siihen, joten Parviaisen Kalle saapui paikalle. Asia tuli vireille uudelleen vajaa vuosi sitten kun nämä uudet biisit alkoi kaivata studioon. Henkka kysäisi noin niiku alustavasti kiinostusta treeneihin ja levylle ja se oli menoa. Niin, basistihan minä tässä sitten olen jos joku ei sitä tajunnut.. Nyt on sitten hankittu korvakoruja ja koettu rokkielämää että eikun
Keep on Rockin`!