Henry Mikkonen - Laulu
Aloitin "oikean" muusikkourani hakkaamalla rumpuja joskus 80-luvun puolenvälin tienoilla. Tottahan olin "leikilläni" laulellut ja soitellut jo ala-asteiästä kaikenlaista iskelmää ja haaveillut teini-idolliudesta. Ensimmäinen oma biisikin tuli tehtyä joskus viitosluokalla, nimeltään tämä taideteos oli "Kotiin", sanat meni jotakuinkin "..olen kiertänyt ympäri maailmaa, olen matkamies vaan.." (sit en muista) ja kertsi: "Mä tahdon kotiin, luokse oman perheen, mä tahdon kotiin, täällä kestä enää en.." . Että semmosta, ja ikää tuolloin oli se 10-11v enkä hirveesti ollut maailmaa kiertänyt, ainakaan yksin. Että ei ne kaikki biisit ole omasta elämästä...
Yläastebändejä olivat mm. loistavat Kacowoz, Metal Hammer (joka ei varmaan koskaan pitänyt ensimmäisiäkään treenejä, mutta hieno nimi oli..) ja myöhemmin Sgt. Pepper's lonely hearts club band (voinette arvata mitä tämä jälkimmäinen veivasi). Ura noissa jäi kuitenkin lukiovuosiin kun ei siihen(kään) aikaan napannut tuon tyyppinen musa.. Rummuttelin tuohon aikaan myös vilkkaasti toimineessa (ja sittemmin kuihtuneessa) Nilsiän Puhallinorkesterissa Toivasen Peten kanssa.
Janne ja Taattolan pojat soittelivat jo noihin aikoihin yhdessä ajanmukaisesti heviä Backwards-nimisessä pumpussa, poikien kanssa oltiin tunnettu aina ja oli oikeastaan vain ajan kysymys milloin yhdistäisimme "voimamme". Samassa bändissä ei vain voitu tuolloin olla kun kaikki soittivat rumpuja tai kitaroita. Nilsiäläinen bänditoiminta keskittyi tuohon aikaan seurakuntatalon nuoriso-osastolle jossa seurakuntanuoret opastivat meitä pikkujannuja, ja kun kerran srk-meiningissä oltiin niin jokainen treeni alkoi yhteisellä rukouksella! Liekö nämä ohjaajat hiljaisessa rukouksessaan toivoneet että korvat kestäisivät.. No joo.. Tämä nyt ei liittynyt oikeastaan mitenkään mihinkään, mutta hauska yksityiskohta sinänsä. Terveisiä vaan Mykkäsen Mirkalle ja Paanasen Samille :)
Jossain 1990 tietämissä uskaltauduin (tai jouduin) mikrofonin varteen kun ongelmana yhteisiä bändiprojekteja perustettaessa Jannen kanssa oli se että bändissä oli 2 rumpalia eikä juurikaan solisteja. Katsoimme parhaaksi että toinen meistä alkaisi laulelemaan ja jostain kumman syystä osa lankesi minulle :)
1991 itsenäisyyspäivänä Hohdon esiaste heitti ensimmäisen julkisen keikkansa Nilsiän Nuorisotalolla silloin muistaakseni nimellä BAROCK, sittemmin nimeään (ja itseään) hakeva bändi esiintyi myös nimellä Janne's Band.
Oli myös aika vuonna 1993 kun minä armeijaurani ja muiden hässäköiden takia olin sivussa bändistä ja sillävälin nämä ryökäleet menivät ja muuttivat orkesterin nimen HOHDOKSI. Taattolan Pete hoiteli tuolloin kitaran lisäksi laulut (noilta ajoilta on myös joku demo- tai livetaltiointi).
Liityin bändiin jälleen jossain vaiheessa ehkä vuonna 1994 josta lähtien tätä on tehty sitten enemmän tai vähemmän aktiivisesti, mutta yhtäkaikki, kasassa on oikeastaan samalla kokoonpanolla oltu (herranen aika, tässähän voitaisiin jo 15-vuotistaiteilijajuhlaa vietellä). Vain basistin paikka on bändissä ollut sikäli tuulinen että kaikki basistit ovat muuttaneet kuka minnekin mutta nämä kuviot kuuluvat tuonne bändin historiaan..
Soittokavereita hohtomatkan varrella:
- Petri Ruuskanen (basso)
- Antti Katainen (kitara)
- Jussi Heikkinen (kitara)
- Jyrki Väänänen (basso)
- Tommi Savolainen (kitara)
- Katja Hakkarainen (piano)
- Petri Summanen (syntikka)
- Ari Vyörykkä (basso)
- Petri Mikkonen (velipoika joka lauleli kun itse rummuissa vielä olin)
Sitten ollaankin jo lähellä nykyistä bändiä
- Ari Ahonen (basso)
- Timo Pekkarinen (basso)
- Heikki (?) (basso)
- Kalle Parviainen (basso)
- Seppo Kärki (kävi jossain vaiheessa niinikään bassossa)
(Pikkudetaili - niinkuin näette, basisteja on ollut paljon, minne ne kaikki menee..?)
Omaan lähihistoriaan (ja nykyisyyteen) kuuluu myös ääntelehtiminen loistavassa DEESTYLE -bilebändissä. DS hoitaa tällä hetkellä keikkailupuolta hyvinkin aktiivisesti. Vuosituhannen alussa kokeilin (yhdessä Parviaisen Kallen kanssa) vähän erilaisia juttuja. Soittelin Hohdon hiljaiselon aikana rumpuja paikallisessa tanssiorkesterissa Niirasen Maken ja Pentikäisen Ismon kanssa. Nimeltään pumppu oli Ismo Pentikäinen & Pelipojat. Humppakeikkaa tehtiin paljon ja rankkaa oli. Meriittinä Pelipojista on kyllä mainittava Tanssiorkestereiden SM-hopea vuonna 2003 (SMORK), voittaja Pekka Nebelung & Unelmavävyt tanssitti ko. kesänä TV 2:n Kesäillan valsseissa.
Kallen kanssa tehtiin paljon muutakin. Kallen kynästä lähti talvella 2003 vauhdikas ralli, joka nauhoitettiin kahdestaan paikallisen Apassit- salibandyseuran tunnusbiisiksi. Biisi on oikeasti juuri sopiva rallattelu tuollaiseen tarkoitukseen ja kiireellä väsäsimme siihen myös uudet sanat saman kevään jääkiekon kotikisoja varten. "Leijonat" lähetettiin kisoihin ja mm. Pietarinkadun Oilerseille. Biisi soi kisojen yhteydessä kisabiisi äänestyksessä ja muutamaan otteeseen myös YleX:n Pietarinkadun Oilers GoGo:ssa ja olimme ylpeitä.
Niin ikään samoihin aikoihin teimme Kallen kanssa lastenmusiikkiduona muutamia keikkoja. Nalle-Kalle & Outo-Olavi oli vähän aikaa iskussa mutta sen pitemmälle ei projektia viety.. Nauhoitimme myös kutkuttavan hauskan "El Queiro"-biisin. Las Ketchup oli pinnalla "Ketchupsongillaan" ja Kallen kitarasta lähti espanjalaistyyppinen biisi, projektimme nimi oli Los Sinap. Kalle soitti akustisen kitaran ja lauloi sianespanjaa, biisihän ois kyllä hitti, kannattaisi varmaan vielä joskus julkaista.. Hauskoja aikoja olivat nuo, harmi sinänsä että Kalle muutti uuden elämäntilanteensa perässä Tampereelle, sikäli että enää ei tuollaisia extempore-nauhoituksia synny.
Pari edellistä kappaletta meni nyt vähän "off topic" -osastoon Hohtoa ajatellen mutta yhtä kaikki, kuuluvat kuitenkin kiinteästi omaan musiikkihistoriaani. Monessa on mukana oltu ja hauskoja muistoja ja kokemuksia keräilty.
Tänään on hyvä ja odottava fiilinki kun tuo uusi EP lähtee painoon. Pari omasta mielestäni parasta HOHTOa levyltä ainakin löytyy, katsotaan minne tätä uusinta saadaan lykättyä, toivottavasti joku helmi löytäisi tiensä vaikkapa kriittisien radionkuuntelijoiden olohuoneisiin.
Näillä mennään, lisää kirjoitellaan kun runoratsu saapuu ;)
Nilsiässä, 2.3.2006 Henkka |